ViolettiValaisevat Enkelitviesti maaliskuulle II 201109.03.2011 Muuttuuko ihminen ! Jokaisen muutos alkaa aina itsestä. Kun moni kokee elämäänsä ystävän tai kumppanin kautta ja törmääkin yhtäkkiä sisäiseen minäänsä. On helppoa kohdata ihana kumppani ja ihana ihminen. Kun kohtaaminen onkin sellainen, että itse ärsyyntyy, on halu piilottaa tuollainen tyyppi kokonaan oman maton alle. Oman peilinsä kohtaaminen on jopa Mestarillekin jatkuvaa työtä. Kuvakulma asiaan laajenee yhdenkin kohtaamisen kautta. Siis ole lempeä itsellesi ja uskalla siunata kohtaamasi ärsyttävä tyyppi. Kun tyyppisi on hyväksytty omana sisäisenä piilossaolleena tyyppinä, voit sitten sitten irtautua siitä rakkaudella. Olet siis itse luonut oman elämäsi ja opastus on toiminut myös näiden kohtaamisten kanssa ja myötä. Ole siis lempeä itsesi sisäisille tyypeille ja anna heille omaa rakkauttasi, anna. Erota sitten peiliesi kautta myös hyväksikäyttäjät ja käsittele sellaiset tyypit myös lempeästi. Ehkä minäkin olen ollut joskus tuollainen, ainakin jossakin elämässäni. Lempeys itseen auttaa omassa kasvussa. Kun oma kasvu on tapahtunut, voi olla jälleen lempeä muille ja katsoa kaikkea rakkauden silmin.
|
Rakkautta ja rauhaa, iloa ja harmoniaa