ViolettiValoEnkeliviesti marraskuulle 201010.11.2010 Kohtaat monessa itseäsi, siis kohtaat sisäistä minääsi. Joillakin se kohtaaminen tapahtuu henkilökohtaisella tasolla omaa sisäistä minääsi tulkiten. Sisäinen minäsi käy itseään läpi sekä maskuliinisesti että feminiinisesti. Olet siis vapautumassa koko ajan lisää näiden kohtaamisten myötä. Kohtaa siis kaikki rakkaudella. Uskalla silti myöntää rehellisesti omat tunteesi. Uskalla olla oma kasvava itsesi. Uskalla olla lopulta ehjä itsesi. Toiset ovat kasvamassa lisää myös ryhmätietoisuuden tasolla. Heidän kasvunsa on silloin laajempaa ja he ovat jo käyneet yksilötietoisuutensa lävitse. Hekin käyvät asioitaan läpi omaansa kokien, ryhmään liittyen, mutta yhden ihmisen kautta. He auttavat myös instituutioita käymään omia pelkojaan laajemmin lävitse. Uskalla nyt rukoilla ViolettiValoEnkeliapua Haitiin ja siellä sairauttakokeville. Uskalla rukoilla maamme valtauskonnon kokouksen jäsenille apua, että hekin uskaltavat kohdata sisäisen itsensä ja voivat saada siten sisäisen rauhan itselleen. Vain rakkauden ja suvaitsevaisuuden kautta kasvaa tietoisuus. Vain rakkaudenläksyjen oivaltamisella kasvaa yksilö ja lopulta myös yhteisö, instituutiokin. Vain rakastamalla häviävät kohtaamamme pelot. Vain rakastamalla osaavat ihmisetkin käyttää armoa. Jumala on rakkautta ja armoa, Jumala on. |
Rakkautta ja rauhaa, iloa ja harmoniaa